tiistaina, heinäkuuta 20, 2010

Opintoaiheen prosessointia

Moi! Ajattelin prosessoida tänne kaikkien kommentoitavaksi ajatuksia joista ehkä joku päivä rakentuu graduni tai sitten ei.

Riippuu nyt hieman siitä saanko ajatukset kokoon jotta voin miettiä tutkimuastelmaa datan hankkimiseksi. Nyt keskityn teoreettisen sisällön pohdintaan. Aloitan aiheella joka ei varmaan kiinnosta montaa ihmistä Suomessa:)

Eli keskityn "maalaamaan" miten alueellisen sosiaalipolitiikan olemus tulee muuttumaan Euroopan unionin sosiaalipoliittisen ulottuvuuden muutoksen vuoksi.
Aloitan kertaamalla itselleni mikä aiheessa on keskeistä. Keskeistä on määritellä mitä on alueellinen sosiaalipoltiikka, sen keskeiset käsitteet ja tavoitteet sekä ilmenemistavat.

Tämän jälkeen on syytä selvittää miten Euroopan unioni liittyy sosiaalipolitiikkaan ja millainen kytkentä sillä on alueelliseen sosiaalipolitiikkaan. Lissabonin strategia ja sopimus ovat tässä avainasemassa.

Sen verran olen jo kirjallisuuteen tutustunut, että näyttäisi sill ettei muutosta ole oikein oivallettu. Sosiaalipoltiikka on muuttumassa ja muuttunut osaksi työllisyys-ja kilpailukykypolitiikkaa jossa sosiaalipolitiikan suuntaviivat rakentuvat ennenkaikkea osaksi työvoiman uusintamista ja alueen kilpailukykyä.

Tämä tarkoittaa käytännön alueellisessa sosiaalipolitiikan toteuttamisessa sitä, että perinteisen sosiaalipolitiikan toteuttamisen sijaan ja rinnalle ( lakisääteisten velvollisuuksien) syntyy työtapa jossa viranomaiset ja palveluntuottajat kehittävät alueella palveluita ja hyvinvointia ennenkaikkea näistä edellämainituista näkökulmista käsin ja "vanhat" osallisuus, ihmisoikeus- ja lakisääteisyysajattelu rakentuvat taka-alalle uusien strategisten näkökulmien noustessa keskiöön. 

Sosiaalipolitiikan ja Euroopan unionin suhteista löytyy linkki täältä.
EU:n sosiaalipoliittiseen ohjelmaan löytyy linkki täältä.

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Uusin Pressiklubi-ohjelma opettaa mediakriittisyyttä

Suosittelen lämpimästi katsomaan viimeisimmän Pressiklubi-ohjelman Yle Areenasta. On mukavaa saada katsella laatuohjelmaa ja oppia journalismin salatuista tai vähemmän keskustelluista puolista (meille maallikkoille). Ohjelma käsittelee ns. Apo Rusin juttua ja sen käsittelyä mediassa. Suosittelen lämpimästi jo medialukutaidon kasvattamisen vuoksikin. Jään odottelemaan Tiitisen listan julkaisemista.

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

Länsijoukot karkuun Afganistanista vuonna 2011

YLE:n uutinen kertoo, että Lontoossa pidettyssä Afganistankokouksessa on päätetty siirtää turvallisuus paikallisille turvallisuusjoukoille. Tämä tarkoittaa mielestäni selkokielellä, että länsimaat pakenevat maasta. Sinne jää korkeintaan tiedustelupalvelujen väkeä ja joitain erikoisjoukkoja. Ilmankos Suomenkin oli niin helppo tehdä päätös lisäsotilaiden lähettämisestä Afganistaniin. Jään nyt huolestuneena odottamaan mitä ratkaisuja länsimiehittäjillä on lasten ja naisten pelastamiseksi Talebanien käsistä. Totuushan lienee sellainen, että kivitystuomiot ja muut primitiiviset kostotoimet alkavat välittömästi 2011. Paikalliset joukot eivät kykene tekemään mitään Talebanien edessä. Kaiken tämä lisäksi saamme hengästyneenä seurata Pakistanin sisäpoliikan muotoutumista. Oletan, että Usa on tehnyt jokun turvallisuusdiilin Intian ja Kiinan kanssa jotta ydinaseet saadaan pois Pakistanista ennen talebanien vallannousua tai muuten ohjukset voidaan tehdä vaarattomiksi. En voi kun ihmetellä kuka älypää keksi alunperin lähteä hyökkäämään maahan jossa jokainen miehittäjävalta on hävinnyt paikalliselle vastarinnalle. Toivottavasti sotaopit tältäosin menevät uusiksi.

Talousromahduksesta erittäin hyvä radio-ohjelma!

Oli ihan pakko päästä jakamaan tämä Ylen Eurooppalaisia puheenvuoroja-ohjelmasarjan jakson linkki. Tässä jaksossa käsitellään Santiago Nino Becerran kirjaa Romahdus 2010. Ohjelman välittämä sanoma on todella ajankohtainen ja pelottava. Olemmeko sittenkään päässeet talouskriisistä vain odottaako meitä vasta kaiken alku. Kuuntele ihmeessä. Pelkkä optimismi ei ole aina paikallaan näissä yhteiskunta-analyyseissä. Ohjelmaan pääset tästä. 

sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010

Uutistarjonnasta ja uutisvälityksestä

Tällä pienellä mielipiteelläni ei ole mitään erityistä väliä maailmankaikkeuden kannalta, tai edes maamme uutistuotannon kannalta mutta haluan lausua tämän mielipiteen bittiavaruuteen. Myönnän, että olen uutisaddikti ja seuraan hyvin paljon eri aihepiirien uutisia. Löydän uutiseni lähinnä Ampparit.com - palvelun kautta. Olen Helsingin Sanomien lukija ( huom. Pohjois-Savossa) siitä syystä, että Hesarilla on ulkomailla omia toimittajia ja lehti on iso mielipidevaikuttaja Suomessa. Teen Hesarin kautta lähinnä sellaista käsite-ja sisältöanalyysiä joka auttaa minua avaamaan varsinaisten uutisten arvo-ja päämääräsanomia. Tietoa ei paljon enemmän irtoa - oli sitten kyse Ylestä tai Hesarista ( no ehkä Kiinasta saadut raportit ovat omaa luokkaansa Hesarissa). Haluaisinkin toivoa uutisvuodelta paria uudistusta. Ensimmäinen on se, että YLE:lle perustetaan positiivisten ja rakentavien uutisten uutislähteys. Tämä siksi, että nyt käsillä oleva uutistarjonta koostuu sodista, lamasta jne. ikävistä uutista. Kuka sen on määritellyt, että olennainen uutinen on negatiivinen?  Maailmassa syntyy uutta ja maailma rakentuu myös paremmaksi. Miksi tuo kaikki ei olisi ansainnut huomiota? Toinen toiveeni olisi se, että Hesari keskittyisi vieläkin enemmän vanhentuneiden uutisten kertomisen ( uutiset vanhoja lähes aina lehdessä verkkoon verrattuna) sijaan uutisten taustoihin, niiden visualisointiin ja linkittämiseen blogeihin, kirjallisuuteen jne. miksi tuollainen uudistustyö on niin älyttömän vaikeaa? Yhtiö jolla on rahaa kokeilla vaikka mitä ei tee panostuksia aidosti tulevaisuuteen. Missä on oikeat yhteydet blogaajiin verkossa? En ala jaarittelemaan aiheesta enempää, kun tämä aihe ei kiinnosta ketään muuta kuin minua. Jään odottamaan parempaa uutisvuotta 2010.   

Onnistunut historiasarja talvisodasta

Olen parina päivänä ihastellut Radio Yle 1:n radio-ohjelmasarjaa Suomen talvisodan historiasta. Itselläni on huono historian tuntemus joten tämä radio-ohjelma sarja antaa helpon ja analyyttisen mahdollisuuden päästä sisään maamme erääseen merkittävimpään vaiheeseen. Aihe on nykyisinkin pinnalla niin paljon, että aiheeseen syventymiseen kannattaa käyttää aikaa. Pääset ohjelmasarjan kuunteluun tästä linkistä.