sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009
Afganistanista itsenäisyyspäiväterveiset
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen Afganistanin vierailu sujuu poliittisen teatterin merkeissä. Presidentin edustamien demareiden ja Kokoomuksen välillä on menossa linnan valtaus jonka vuoksi Häkämies antaa lausuntoja Halosen suuntaan tähän malliin: ”Tästä keskustelusta teille voi joskus syntyä vaikutelma, että kotirintama ei arvosta teidän työtänne. Haluan alleviivata, että kaikki päättäjät Suomessa arvostavat työtänne erittäin paljon. Ilman sitä Suomi ei voisi vastata kansainvälisiin velvoitteisiinsa”, Häkämies sanoi. Onko tämä mitään muuta kuin vinoilua, häh:) Aika ovela veto hakeutua itsenäisyyspäivän kunniaksi mediakuviin rauhanturvaajien kanssa. Hyvin näyttää politiikanteko jaksavan näin kauneuskisojen( viittaan linnanjuhliin) alla. Pienen särön tuohon Häkämiehen imagoon tekee sen, että samoissa uutisissa esiintyy nukkehallituksen vallanpitäjiä. Nuo miehet ovat menneen talven lumia, kun Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista vuonna 2011. Sitten onkin hankalemmat vallanpitäjät jälleen lehtikuvissa. Sanotaanko niin, että EU:n eikä Yhdysvaltojen johtajilla ei ole asiaa tuon maan kokouksiin kuin ehkä ilmasta käsin. Että näin. Tässä tähän analyysiin kirvoittanut uutinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti