sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

Afganistanin tilanne-analyysiä

Tänään olemme saaneet jälleen kunnian lukea tämän kaltaisia uutisia Afganistanista. Aamun ykkösaamussa haastateltava ulkominsterimme Alexander Stubb oli niillä linjoilla, että ns. siviilikriisinhalinnalla jatketaan.  No, kaikkihan näyttäisi olevan hyvin jos jätettäisiin kriittiset puheenvuorot käyttämättä ja esitettäisiin toistuvasti ne olennaiset huomiot miksi me olemme tosiasiallisesti Afganistanissa. Syyhän on se, että olemme hakeutumassa Naton jäseniksi ja olemme jo EU:n kautta yhdenmukaistaneet operatiivisen valmiutemme toimia sotilasliiton kanssa yhteistoiminnassa. EU:n ns. nopean toiminnan joukot ovat tietenkin Iso-Britanian, Saksan ja Ranskan kautta kytkeytyneet suoraan tähän sotilasliittoon. Tämän kaiken takana on tietenkin aateliittolaisemme Yhdysvallat jota meidän on tuettava aina tarpeentullen. Näin varmistamme selustamme jos Venäjä ryhtyy hankalaksi vaikkapa nyt maailman toiseksi strategisimman vesialueen Itämeren öljy-ja maakaasubisneksien kanssa. Myös jäämeren vapautuvat öljyvarannot saattavat alkaa kiinnostamaan suuressa mittaluokassa Venäjää. No, kai me sitten ollaan kamuja Yhdysvaltojen kanssa muutenkin. Saamme olla kiitollisia vauraudestamme siksi, että ko. kansakunta on käynyt öljy-ja luonnonvarasotaa pitkin maapalloa meidän ja liittolaistemme puolesta. Tämä kai karu tottuus on. En ala kiistämään sitä ettemmekö olisi osallisia valtiona ja talousliittona EU:n puitteissa näistä taustatekijöistä.  Eniten minua henkilökohtaisesti hirvittää Pakistanin arvaamattomuus jos ja kun Afganistanin sotatilanne käy kestämättömäksi. Tästä hyvin pahoja viitteitä eilispäivän uutisannista. Voit lukea ameriikkalaiskomentajan arviot tästä
Jos Usa ei ennen lähtöä hoida epäkuntoon Pakistanille myymiään ydinaseita ehdotan, että käymme hakemassa ne porukalla pois. Tunnustan, että olen sillä tavoin aivopesty, että en usko poliittisen islamin ääriliikkeiden kuten Talibaneiden maltillisuuteen. Toivon, että Kiina ja Intia ovat jo käyneet Usan kanssa näitä skenaarioita koskevat toimintavaihtoehdot. Mitä haluan siis sanoa? Sen, että olemme Afganistanissa Yhdysvaltojen tuen vuoksi. Se mihin meidän pitäisi varautua on se, että Pakistanin ohjukset on saatava pois ko. maasta ja EU:n on otettava naiset ja lapset turvaan pakolaisstatuksella tilanteessa jossa Talibanliike aloittaa maan sisäisen puhdistuksen länsimaiden kadottua maasta. Sitten menee taas jokunen vuosi, kun taas uusi maailmanmahti yrittää voittaa ko. maan. Se ei onnistu - siihen maa on liian kuuma ja vuoristoinen. Se taitaa olla nimittäin Kiinan vuoro seuraavaksi:) Tämä nyt vaan sarkastisena heittona. Että näissä tunnelmissa tänään.

Ei kommentteja: