Voin lämmöllä suositella Novaja Gazeta-lehteä Venäjän demokratiasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneille. Tässä lehden esittely:
Novaja Gazeta on yksi Venäjän harvoista jäljellä olevista riippumattomista tiedotusvälineistä. Novaja Gazetan ensimmäinen numero ilmestyi aprillipäivänä 1993. Mihail Gorbatšov lahjoitti Nobelin rauhanpalkinto-rahoillaan toimitukselle ensimmäiset 20 tietokonetta. Vuonna 2006 Gorbatšov ja liikemies Alexandr Lebedev ostivat suuren osuuden lehdestä. Novaja Gazetan henkilöstö omistaa kuitenkin edelleen osakeenemmistön. Tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa ilmestyvän paperi lehden painos on noin 173 000 ja lisäksi paikallisia versioita on syntynyt suurimpiin kaupunkeihin, kuten Pietariin ja Nižni Novgorodiin. Näiden yhteenlaskettu levikki on 325 000. Kaiken kaikkiaan lukijoita Venäjällä arvellaan olevan yhteensä miljoona. Into Kustannus julkaisee jatkossa Novaja Gazetaa suomeksi taskukirjana neljä kertaa vuodessa. Pokkarit sisältävät sekä Novaja Gazetassa julkaistuja että nimenomaan suomenkielistä painosta varten kirjoitettuja artikkeleita ja muista lähteistä poimittua aineistoa. Tavoitteena on tuoda kriittistä venäläistä journalismia suomalaisten ulottuville. Täältä tullaan Suomi! (TM)
Tästä lehden kotisivuille
tiistaina, syyskuuta 22, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti